Julkiset tilat ovat aina olleet osa Habboa ja nykyään ne kulkevat nimellä viralliset huoneet. Tässä juttusarjassa esittelemme vanhoja julkisia tiloja. Yhteensä niitä on vuosien aikana ollut kymmeniä, joten luonnollisesti emme jokaista tule käymään läpi.


Kirjasto

Kirjasto oli melko tylsähkön näköinen eikä yltänyt suosituimpien hengailupaikkojen listalle. Habbo käsikirjan mukaan välillä hyllyjen väleissä kokoontui salaseuroja. Huoneen näyttävin ominaisuus on sen sisäänkäynnillä oleva valtava betoniukko. Vuonna 2018 kirjastosta julkaistiin huonepaketti (ks. alempi kuva).

 

Aurinkoterassi

Aurinkoterassi oli yksi lukuisista hotellin ulkotiloista. Runsailla aurinkotuolipaikoilla varustettu huone oli melko suosittu hengailupaikka. Kun huoneessa osasi klikkailla oikeista kohdista, pääsi istuskelemaan vasemmassa ylänurkassa olevaan pieneen oleskelutilaan.

 

Manteli

Manteli on varmasti yksi hotellin vähiten arvostetuimmista julkisista tiloista maailmalla. Se tunnettiin hotelleissa monella eri nimillä (mm. Polarity, Lunchroom ja Gallery Cafe), Suomessa sen nimi oli Manteli siellä joulun aikaan järjestettävien Manteli-chattien takia.


Katso myös aiemmat esittelyt:

Matka julkisiin tiloihin OSA 2

Matka julkisiin tiloihin OSA 1

Kommentit (0)
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi.