On jälkeen sisustuskilpailun aika! Tällä kertaa teemana on Rakkaus & Romantiikka.

Säännöt

Tällä kertaa palaamme taas tuttuun teemahuoneiden rakentamiseen. Tehtävänä on luoda teeman mukainen huone yksin tai maksimissaan kolmen henkilön ryhmässä. Huoneen teossa voit käyttää mitä tahansa tavaroita PAITSI huonealueen piilotin -tavaraa.

Tällä kertaa annamme myös huonepohjarajoituksen; osallistumishuoneessa tulee käyttää alla näkyvää pohjaa, mutta koko huonetta ei tarvitse käyttää. Huoneen seiniä saa muokata, mutta huonepohjaa tai oven paikkaa ei. Hahmon saa kuitenkin siirtää pois ovelta haluamallaan tavalla.

Vinkki: jos käytät HR-jäsenyyttä, avaa huonepohjaeditori sanomalla ":floor", paina "Lataa"-nappia, tyhjennä ikkunan aiempi sisältö ja liitä täältä löytyvä tekstisisältö siihen. Lopuksi paina "Tallenna". Saatat joutua muokkaamaan nykyistä pohjaa hieman ennen, jos saat tallennuksessa virheilmoituksen.

Osallistuminen aukeaa alapuolella tänään 26.6. klo 18 ja se on mahdollista 6.7. päivän loppuun asti, jonka jälkeen osallistumisia ei oteta enää vastaan. Suosittelemme lähettämään osallistumislomakkeen VIIMEISTÄÄN 6.7. klo 23:55.

Tulokset julkaistaan erikseen Habbionin sivuilla perjantaina 11.7.

Osallistumisohjeet

  1. Luo rakkaudesta ja romantiikasta inspiroitunut huone yksin tai max. kolmen henkilön ryhmässä.

  2. Ota huoneen linkki talteen ja ota siitä myös kuva, huonetietojen ei tarvitse olla esillä

  3. Varmista, että huoneeseen pääsee osallistumisajan päätyttyä. Voit laittaa huoneelle halutessasi salasanan

  4. Lähetä huoneen linkki ja kuva huoneesta alapuolelta löytyvällä lomakkeella 6.7. päivän loppuun mennessä. Jos käytät huoneessa salasanaa, laita myös se lomakkeeseen. Halutessasi voit täyttää lomakkeeseen myös kuvauksen huoneesta.

Palkinnot

Kaikki teeman mukaisten huoneiden tekijät palkitaan alla näkyvällä merkillä.

[merkki-1-ID]ES61N[/merkki-1-ID]

Lisäksi Habbionin ylläpitäjistä koostuvan raadin pisteytyksen jälkeen 10 eniten pisteitä saanutta osallistujaa palkitaan seuraavalla merkillä ja ennenjakamattomalla rodokrosiittikaritsalla.

[merkki-2-ID]DE63L[/merkki-2-ID]

Kirsikkana kakun päällä palkitsemme myös voittaja/voittajaryhmän jäsenet kunkin 100 kolikolla! Palkinnon luovuttaa Kaukoyhteys.

Kommentit (0)
Kirjaudu sisään tai rekisteröidy kommentoidaksesi.